Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






maanantai 31. elokuuta 2015

M31 Andromedan Galaksi 23.08.2015

M31 Andromeda

 
Vaikka kulunut kesä olikin melkoisen sateinen ja pilvet peittivät suurimman osan aikaa taivaan sinen, niin nyt tämä kulunut kuukausi onkin ollut aivan toisenlainen. Elokuun lämpimät ja vähitellen pimenevät illat ajoivat minutkin ulos ihmettelemään tähtitaivaan ihmeellisyyksiä jälleen kerran. Termospullollinen kahvia matkassa, muutaman "eväsleivän" kera siivitti havaintoyön hienosti alkuun :)

Kuvauskohteeksi valitsin jälleen kerran Andromedan galaksin, joka itäisellä taivaalla on n. 50 asteen korkeudella puolenyön aikoihin. Pimeääkin riittää jo muutamaksi tunniksi, joten näitä "helpompia" syväntaivaan kohteita kotipihastani voi jo alkaa "bongailemaan".
Keväällä tuli hankittua Teleskop-Servicestä oheisen linkin mukainen Guide Scope Mini 50mm GuideScope
jonka avulla sopivan guidaustähden löytyminen onkin melkoisen helppoa. Polttoväliltään 162mm/f3,2 putki tuntuu soveltuvan todella hyvin ainakin 520mm Quadrupletilleni.
PHD suorastaan "naatiskelee" kun se ohjailee uuden Guideputken avulla CPC:n jalustaa ;)

Alkuyön tunnit kuluivat pieniä säätötoimenpiteitä tehden, mutta jo n.yhden maissa yöllä pääsin valottelemaan ensimmäiset ruudut Andromedasta.
Kaikkiaan valoa tuli kerättyä onnistuneisiin ruutuihin 118minuuttia, joista 11x10min, 2x5min ja 1x3min ISO 400 arvolla. Muutama 10 min. ruutu meni "pipariksi" satelliitin kulkiessa kohteen editse, enkä kyennyt niiden aiheuttamia viiruja poistamaan riittävän hyvin Pixinsight- ohjelmallakaan, joten jätin ne suosiolla pois. Valotusten lisäksi otin myös Flat, Bias ja Dark-ruudut.
 
Erikoisuutena kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy jokin heijastusviiru, joka luultavimmin tulee läheisestä kirkkaasta vAnd tähdestä. Syytä kyseiseen heijastumaan en ole kyllä keksinyt mutta ehkäpä flipmirrorin sisällä jokin aiheuttaa moisen heijastuksen kun kuvakentän reunalla on noinkin kirkas kohde kukapa tietää? Heijastus kun esiintyi jokaisessa ottamassani ruudussa.

Kamerana oli jälleen Canon EOS 60Da ja kuvausputkena 80/520 TS Quadruplettini. Jalustan virkaa hoiteli uskollisesti CPC ja guidausputkena jo mainitsemani Mini 50mm Guide Scope, Orionin StarShoot guidekameran kanssa.

Tästä se syksy taas sitten alkaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti