Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






tiistai 10. toukokuuta 2016

Merkuriuksen ylikulku 09.05.2016


Merkurius kulkemassa Auringon editse


Merkurius ja Auringonpilkut SP2542 sekä SP2543


Merkurius kuvattuna DBK30 planeettakameralla

 
Leikitelläänpä hieman ajatuksella, että eläisimmekin jo vuodessa 2021. Viisi vuotta tästä päivästä eteenpäin. Mitäpä ihmiset mahtaisivat tuolloin muistaa päivämäärästä 9.5.2016 ?
 
No jääkiekkofanit ainakin sen, että Suomi voitti tuolloin huikean jännittävässä MM kamppailussa USA:n   3-2 Barkovin ja Komarovin upeaakin upeammalla maalilla :) HYVÄ SUOMI !!

Me tähtiharrastajat taas muistaisimme, että tuolloin planeetta Merkurius kulki Auringon editse kauniin lämpöisen toukokuisen iltapäivän aikana.

Itse muistaisin varmaan myös sen, että tuolloin virittelin koko astronomisen kuvausarsenaalini talomme edustalle jo hyvissä ajoin odottamaan piskuista Merkuriusta ja sen mustaakin mustempaa pistettä Auringon pinnan edessä.
Muistaisin varmasti myös sen kuinka valmistauduin, jotta saisin kuvan hetkestä jolloin Merkurius on juuri siirtymäisillään Auringon kiekon päälle, mutta eipä se tuollakaan kertaa onnistunut, sillä kuin noiduttuna taivas meni tuolloin jälleen kerran pilveen juuri hetki ennen kyseistä H-hetkeä.

No, mutta ajatusleikit ja muistelut sikseen sillä elämmehän edelleen vuodessa 2016 ja nuo tapahtumat ovat vielä aivan tuoreessa muistissa, sillä tuo päivähän oli eilen eikä männä viikolla ;) 

Nuo pilvet meinaavat häiritä tätä harrastusta välillä aivan toden teolla, tosin tällä kertaa pilvinen taivas muuttui iltapäivän edetessä kertakaikkisen kauniiksi ja kirkkaaksi ja vaikka H-hetken kuvat jäivätkin saamatta, niin eipä se enää  harmittanut kun loppupäivä sujuikin kuin vettä vaan kameroita käskytellen. Muutamia ystäviä ja tuttujakin kävi ihmettelemässä "aparaattien" määrää sekä sitä, että mikä tapahtuma tällä kertaa taivaalla on näkyvissä. 

Pari sanaa kuvauslaitteistoista.

Kuvauksissa käytin kahta erillistä kaukoputkea, joista toinen oli Sky-Watcher 200/1000 HEQ5 ja toinen Celestron CPC 1100XLT.

Sky-Watcherissa oli kiinnitettynä Canon EOS 60Da kamera, jolla sain Auringon mahtumaan mukavasti koko kuvakentän alueelle. CPC putkessani oli kiinni Imaging Source DBK 31AU03.AS planeettakamera, jolla sain pienen Merkuriuksen paremmin esiin Auringon pinnalta. CPC putkessa käytin f6,3 polttovälin lyhentäjää, jolla polttoväliksi putkelle tulee 1764mm.

Aurinko suotimena oli Teknofokuksesta hankkimani AstroSolar D5 katselukalvo. Kehyksen CPC-putken AstroSolar kalvolle tein Orthex kakkuvuoan pohjasta, kun tuo Äitienpäivä kakkuineen tuossa jo menikin menojaan :)
 
Seuraava Merkuriuksen mahdollinen näkyvä ylikulku näin keväällä onkin sitten vasta vuonna 2049 eli sitä odotellessa. Hmmmm. Olenkin silloin jo 87 vuotias eli mies parhaassa iässä :)

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

VII CCD / Digikameratapahtuma Hauholla 5-7.2.2016



Jälleen on vuosi vierähtänyt edellisestä Hauholla järjestetystä digikamera tapahtumasta.

Tällä kertaa paikalle olikin kokoontunut ennätysyleisö.
Tähtitaivaan ja sen ihmeellisten kohteiden kuvaamiseen liittyviä asioita oli tullut kuuntelemaan kaikkiaan 53 innostunutta alan harrastajaa.
Tapahtuman veturina toimiva Auvisen Antti kertoi paikalla olleen enemmän porukkaa kuin koskaan aiemmin. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja on tällä hetkellä osanottaja määrältään yksi suurimpien joukkoon luettava tähtiharrastustapahtuma Suomessa.

Alan konkarit Jari, Lauri ja Samuli kertoivat Komakallion observatorion rakennusprojektistaan sekä siihen liittyneistä haasteistaan. Tavoitteenaan heillä on saada täysin etäohjattava observatoriorakennus. Putkia onkin jo mahdollisuus ohjata etäkäytöllä, mutta katon liikuttelu vaatii vielä lihasvoimaa. https://astronaavis.wordpress.com/. Lisäksi he opettivat Pixinsight, Sequence Generator Pro ja PHD 2 ohjelmien käyttöä.

Päivisen Rauno piti erittäin mielenkiintoisen luennon vaativista kuvausprojekteistaan Herbig Haro kohteiden parissa. Itse Herbig Haro oli itselleni täysin tuntematon ennen tutustumista Raunon ottamiin kuviin. http://pellervo-observatory.blogspot.fi/
Wikipediassa kohteista kerrotaan seuraavasti : Herbig-Haro -kohde (HH-kohde) on pieni tähtimäinen kirkas sumu. Se on ilmeisesti kaasusuihkupari, joka sinkoutuu vasta muodostuneesta tähdestä napojen suunnassa. Kaasu suihkuaa noin 150 km/s nopeudella. Suihkun törmätessä tähtienväliseen aineeseen, se hohtaa hyvin kirkkaana. Herbig-Haro -kohteita on usein tähtien syntyalueilla. Kohteet on nimetty George Herbigin ja Guillermo Haron mukaan, jotka havaitsivat niitä toisistaan riippumatta noin 50 vuotta sitten. Wikipedia: Herbig-Haro. 

Luentojen ja ruokailujen välissä tutustuimme paikalle tuotuihin laitteistoihin ja "rompetoriin", josta itselleni jäivät matkaan Nikon 10x50 kiikarit. Lisäksi vaihdoimme tähtiharrastus kuulumiset sekä tietenkin saunoimme yön pimeimmille tunneille saakka.

Pixinsightista sekä muista tähtikuvaukseen - ja käsittelyyn käytettävistä ohjelmista, unohtamatta Timo Kuhmosen esitelmää liittyen meteorien radiokaikujen vastaanottoon, saimme kuullaksemme jälleen sen verran kattavan paketin, että sen ja Lautsian notkuvan pitopöydän antimet eivät ole ainakaan itselläni vieläkään kunnolla sulaneet, vaikka tapahtumasta tätä kirjoittaessani on jo viikko kulunut :) Eilen mm. asentelin kuvausläppärilleni PHD 2 guidaus ohjelman, joka asentui ilman sen suurempia ongelmia. PHD tunnisti StarShoot kameranikin välittömästi, joten kun nuo pilvet vielä häipyisivät niin pääsisin kokeilemaan ohjelmaa käytännössä. http://openphdguiding.org/ 

Kaikkiaan tapahtumasta jäi Timpeltä ostetun hienon kiikarin lisäksi matkaan jälleen kerran positiivinen fiilis ja kuten jo foorumillakin hehkutin ensivuodesta niin I'll Be Back ;)

Kiitos taas kaikille hyvistä neuvoista ja mukavasta seurasta. :)