Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tähtitaivasta, Revontulia, Aurinkoa ja Lentokoneita 14-20.3.2015

Kooste pimennyksen vaiheista
 
Pimennyksen täydellisin vaihe klo 12:07
 
Jäihin vajonnut lentokone ja kuvauskalusto

Revontulet 17.3.2015
 
NGC 2237 Rosetta-sumu
 
Jupiter ja sen Io-kuu
 
Koko alkukevät on ollut kelien puolesta todella heikko. Pilviä, pilviä ja aina vaan pilviä taivas täynnä. Kevään ehtiessä maaliskuun puolelle, onkin sitten tullut selkeä muutos kelien suhteen. Siksipä minäkin sain pitkästä aikaa mahdollisuuden "ulkoiluttaa" laitteistoani oikein olan takaa. Enemmänkin olisi kelien puolesta ollut mahdollista , mutta kun aika ei riitä kaikkeen, eikä aina jaksaminenkaan.
Kulunut viikko on sitten ollutkin tapahtumatäyteinen.
 
Viime lauantaina 14.3.2015 kuvasin hieman Jupiteria josta sainkin kohtuullisen kuvan aikaiseksi. Sain tallennettua kuvaan myös Jupiterin Io-kuun , joka on kuvassa juuri poistumassa Jupiterin edestä. Sen aiheuttama pimennysvarjo näkyy myös mukavasti kuvassa. Jupiteria kuvailin Celestron CPC1100 kaukoputken läpi Barlow 2X linssiä ja Imaging Source DBK 21AU04.AS kameraani hyödyntäen. Kamerassa oli Astronimik IR-Block suodin.
Jupiterin kuvausten jälkeen kohdistin Quadruplet-kaukoputkeni kohteeseen NGC2237 eli Rosetta-sumuun, jota kuvasin Canon EOS 60Da kamerallani. Otoksista valitsin 6kpl 5min valotusajalla ja ISO 800 asetuksella otettuja kuvia, jotka käsittelin PixInsight ohjelmalla, jonka hankin jo vuodenvaihteessa. Kuvauksissa kokeilin myös ensimmäistä kertaa hankkimaani UHC-S suodinta ja voin kyllä todeta sen auttavan valosaasteen leikkaamisessa huomattavan paljon.
Pixinsight on todella hyvä ohjelma kunhan sen vain ensin oppii kunnolla. Vuorisen Samulin ohje on kyllä tullut tutuksi ja auttanut todella paljon. Ilman sitä tuskin osaisin edelleenkään käsitellä kuvia Pixinsightilla. Samulille suuri kiitos ohjeen kirjoittamisesta.

Tiistaina 17.3.2015 taivaalla leimusikin sitten pitkään aikaan oikein kunnon revontulet, joista muutaman kuvan sain minäkin otetuksi. Täytyy kyllä myöntää etten mikään revontulikuvaaja ole, mutta laitan nyt koostekuvan tänne blogiini kuitenkin. Näkyyhän siinä ainakin vihreää väriä :)

Perjantaina 20.3.2015 olikin sitten vuorossa Auringon pimennys, jota minäkin vanhalla kunnon Sky-Watcher putkellani kuvailin Valkeakoskella Lotilan rannassa.
Lotilan rantaan kun kalustoani olin siirtämässä, paikalla olikin jo jokusia ihmisiä, mutta ei suinkaan odottamassa Auringonpimennystä, vaan katselemassa kun paikallinen pelastuslaitos nosti jäihin vajonnutta moottoripurjelentokonetta Lotilan järven jäällä. Otin siinä sitten pari kuvaa minäkin kyseisestä pelastusoperaatiosta. Palomiehet nostelivat koneen takaisin jään päälle ja itse pystyttelin kalustoni valmiiksi pimennyskuvausta varten.
Auringonpimennyksen alkaessa n. klo 11:00 saapui paikalle myös Valkeakosken Sanomien valokuvaaja Henry Rantaniemi ja toimittaja Heli Mustonen, jotka halusivat tehdä pienen jutun harrastuksestani. Kuvaaja Henry Rantaniemi kuvasi myös pienen videopätkän, jossa minun piti kertoa hieman laitteistani. Video löytyy osoitteesta http://www.valkeakoskensanomat.fi/Uutiset/1194968669511/artikkeli/katso+video+tahtiharrastajasta+pala+pois+kuin+jepen+sielusta+.html
Paikalle alkoi kerääntyä muitakin aiheesta kiinnostuneita ja siinä sitten ohessa hieman kerroin Auringonpimennyksestä ja uteliaimmat halusivat katsoa Aurinkoa myös okulaarin lävitse.
Kiinnostus olikin melkoista ja uskoakseni varmaan monellekin unohtumaton elämys.
Palomiehetkin saapuivat kiinnostuneina ihastelemaan pimennystä lentokoneen noston jälkeen. Pimennyksen syvimmän vaiheen aikaan n. klo 12:07 havaitsimme selkeän eron valon määrässä ja kuinka värisävyt haalistuivat oudosti. Erikoinen ilmiö todeta näin omin silmin. Millainen mahtaisikaan olla kokemus täydellisestä Auringonpimennyksestä. Varmaankin todella, todella huikea.
Kuvausputkena käytin Sky-Watcher 200/1000 Newton putkea ja vastapainoakselilla oli seurantaputkena toinen Newton putki, Tasco 114/500. Kamerana jälleen Canon EOS 60Da.