Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tampereen Ursan kevätretki Metsähovin radiotutkimuslaitokselle ja Heurekaan 11.04.2015


Tampereen Ursan järjestämä kevätretki suuntautui tällä kertaa Kirkkonummella sijaitsevalle Metsähovin radiotutkimusasemalle. www.metsahovi.aalto.fi
Matkaan Kaupin tähtitornilta lähdimme jo aamuvarhaisella klo 8:00.
 
Metsähovin tutkimusasemalta löytyy halkaisijaltaan 13,7 metrin radioteleskooppi, joka on ainut Suomessa radioastronomiseen tutkimukseen käytettävä teleskooppi. Asema toimii 24/7 ja tutkimuskohteina ovat mm. radiokvasaarit ja aktiiviset galaksit.
 
Aurinkomonitorointiin tarkoitettu 1.8m teleskooppi +
  2kpl "log-periodista antennia" teleskoopin sivuilla
 
 
 
 
Myös Auringon radioalueen tutkimusta suoritetaan aseman pienemmällä, halkaisijaltaan 1,8m radioteleskoopilla.
 
Observatorion johtaja, tähtitieteen filosofian tohtori Joni Tammi, kertoi meille kiinnostuneille observatorion toiminnasta ja tutkittavista kvasaareista sekä näytti mm. videon 20.3.2015 Metsähovin laitteistolla kuvatusta Auringonpimennyksestä.
 
 
Filosofian tohtori Joni Tammi
Kun sitten pienen luennon jälkeen siirryimme kuvun alle tutustumaan varsinaiseen n. 14 metrin radioteleskooppiin oli pakko huokaista syvään ja todeta, että onpas melkoisen kokoinen laite. Vastaavaa en ole ikinä nähnyt ja kun Joni Tammi vielä käänsi teleskoopin meitä kohti, niin näky oli kerrassaan huikea. Sen verran suuri antennipeili päidemme yllä oli. Olisi varmaan sanoinkuvaamattoman huikeaa seistä USA:n Länsi-Virginiassa sijaitsevan Green Bankin suunnattoman suuren 110x100 m radioteleskoopin vierellä.
 
Retkeläiset teleskoopin alla
Teleskooppi koko komeudessaan mosaiikkikuvana
Tutustumista alueeseen
Uusia radioteleskooppeja rakenteilla
Metsähoviin ja sen laitteistoihin tutustuminen oli erittäin mielenkiintoista ja antoi taas melkoisesti lisää pohdittavaa maailmankaikkeudesta ja erityisesti sen ihmissilmälle näkymättömän puolen tutkimuksista.
 
Retkipäiväämme kuului myös käynti Heurekassa, jonne Metsähovista suuntasimmekin iloisin mielin miellyttävän lämpimän kevätpäivän saattelemana. Heurekassa saimme tutustua erilaisiin luonnonilmiöihin aivan omassa tahdissamme ja päälle päätteeksi reissun hintaan kuului vielä planetaarioesityskin koko porukalle. Tällä kertaa planetaarionäytöksenä pyöri sopivasti tähtitieteeseen liittyvä esitys Pimeä Maailmankaikkeus, joka oli todella upea. Oli mahtavaa levätä planetaarion penkillä ja lentää kosmoksessa galaksien keskellä, nähdä alkuräjähdys omin silmin ja todeta jälleen kerran pienuutensa tämän kaiken mahtavan keskellä. Upea, upea esitys, jonka voisi katsoa vaikka toisenkin kerran :)

Esityksen jälkeen retkemme alkoikin lähetä loppuaan ja matkamme suuntautuikin jälleen takaisin Tampereelle, jonne saavuimme n. klo 20:00.
Hienosta retkestä jäi taas paljon mukavia muistoja ja kokemuksia jaettavaksi tänne Käenpesän blogiin. Iso Kiitos Tampereen Ursalle ja sen aktiivisille reissunjärjestäjille.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

DIY Flat-valo


Alkukevään pilvisten päivien ratoksi rakentelin Flat-valon 80-milliselle Quadruplet putkelleni. Yksi elektroluminenssikalvo tuolta Hauhon kamera-tapahtumasta jo mukaani jäikin, mutta se jäi tarkoitukseeni hitusen pieneksi vaikka se olikin kooltaan 100mm x 100mm.
Halusin nimittäin valosta mahdollisimman toimivan ja helppokäyttöisen, niin ettei sen putoamista putken suulta tms. ongelmaa tarvitsisi pimeyden keskellä miettiä. Niinpä parhaaksi ratkaisuksi tuumailin putkimaisen muodon, jonka voi pujottaa kaukoputken päälle vakioetäisyydelle kaukoputken etulinssistä, jolloin se antaisi myös aina samanlaisen lopputuloksen.

Biltema sai tällä kertaa toimia putkiostospaikkana, sillä olin nähnyt siellä aiemmin monenlaisia valkoisia 100 - 120mm keveitä muovisia ilmastointiputkia ja niihin soveltuvia supistinmuhveja ja jatkokappaleita. Siispä suunta kohti Biltemaa.
Biltemassa aikani "shoppailtuani" hankintalistalleni jäi putki- ja sähköosia n.10:llä eurolla.
Motonetistä olin jo aiemmin "bongannut" 12V taipuisan, valkoista valoa antavan led-valonauhan, jossa oli tarranauhakin jo valmiina, hintaan 21.90 €.
Muutaman sähkötarvikkeen hankin myös Suomen Elektorista yhteensä 10:llä eurolla. Näin ollen flät-valon rakentelun kustannuksiksi muodostui n. 40 € rahaa sekä lisäksi hieman viitseliäisyyttä ja puuhastelua iltojen ratoksi :)
 
Tarvikkeet kerättynä
Jatkokappaleen sisälle leikkasin kaksi pyöreää 120mm kiekkoa vanhasta kattovalaisimesta irrotetusta opaalimuovilevystä. Ne toimivat sopivina diffuusoreina tasoittaen ledien antamaa valoa. 

Ensimmäinen diffuusorikiekko asennettuna jatkokappaleen sisälle
Led-nauhan liimasin edellä mainitun jatkokappaleen 120mm sisäkehälle, jolloin ledeistä heijastuva valo näkyy 100mm putkiaukosta diffuusorien läpi tasaisena valkoisena valona, jolloin yksittäiset ledit eivät aiheuta valoon kirkkauseroja.
 
Led-nauha liimattuna jatkokappaleen sisäkehälle
Liitinrasian kasausta
Flättituubin "ensivalo"
Koko paketin voi suunnitellusti työntää kaukoputken päälle ja se pysyy siinä tukevasti paikoillaan, aina samalla etäisyydellä linssistä.
Tuubi paikoillaan työnnettynä kaukoputken päälle
Näkymä pimeässä
 
"Flättituubi" näyttäisi täyttävän hyvin tarkoitetun tehtävänsä, vaikka ledit eivät varmaan aivan EL-kalvoa vastaakaan. Pelkona ei myöskään ole "tuubin" putoaminen pois kaukoputken nokalta flat-kuvien ottamisen aikana.
Tulevaisuus näyttää kuinka hyvin nuo flatit sitten onnistuvat jatkossa mutta ainakin tuossa aiemmin kuvatussa Rosette-sumussa, johon flatit kuvasin ensikertaa kyseisellä tuubilla, toimivat mielestäni riittävän hyvin.