Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Aurinko 11.04.2021

Aurinko 11.04.2021

Auringon lämmittäessä keväistä ilmaa mukavan sopivaksi, kannoin Sky-Watcher putkeni pihakäytävälle ajatuksenani kuvata sillä ja uudella ASI 294MC Pro kamerallani Auringon kiekkoa. Auringossa ei pilkkuja juurikaan ole viime aikoina näkynyt, mutta huomasin sohowww.nascom.nasa.gov sivustolta, että siellä pieni pilkkualue tällä hetkellä olisi, joten nyt olikin oivallinen tilaisuus testata uuden kameran erotuskykyä sen tallentamiseksi.

Vaikka en vielä olekaan päässyt kokeilemaan kyseistä kameraa tositoimissa syväntaivaan kuvauksiin, niin ei se ainakaan näiden isompien taivaskohteiden (Kuu ja Aurinko) osalta ole tuottanut pettymystä.

Oheinen Aurinkokuva on tarkin mitä koskaan aiemmin olen saanut kuvatuksi kyseisellä putkellani. Pienet pilkut näkyvissä noin klo 8 kohdalla.

Kuvassa on pinottuna 5kpl kuvia Regi Stax 6 ohjelmalla. Värikäsittely on tehty 
PhotoShopilla. Mukana on myös pari kuvaa käytetystä laitteistosta.