Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






maanantai 23. huhtikuuta 2012

Auringonpilkkuja 22.04.2012


Auringossa on ollut viimepäivinä lukuisia voimakkaita purkauksia joista minäkin olen päässyt tietoisuuteen internetissä toimivan ”CalSky”  (www.calsky.com) hälytyssivuston ansiosta. Ennustukset ovat lupailleet myös revontulia mutta niitä en ole valitettavasti kyllä päässyt havaitsemaan. Purkausten ansiosta Auringon pinnalle on ilmestynyt useita auringonpilkkuryhmiä, joita sitten päätin ikuistaa digitaalisen ”filmin” syövereihin.
Tällä kertaa kuvausputkeksi valitsin vanhan kunnon SkyWatcher 200/1000 HEQ5 putkeni, sillä siihen minulta löytyy kokoaukon peittävä aurinkosuodin.
Canon EOS 450D kameran piirtämistä kokoaurinkokuvista saattoi havaita pilkkuryhmien olevan laajoja ja niitä oli selvästi havaittavissa viisi erillistä ryhmää. Kuvattuani riittävästi Canonilla vaihdoin kameraksi vielä Imaging Source  DBK 21AU04.AS kameran, jolla sain kuvaan suuremman suurennoksen lisäksi enemmän yksityiskohtia.
Keväinen Aurinko lämmitti lähes kesäisesti kun peitin itseni ja läppärini mustan viltin alle, nähdäkseni läppärin näytöltä, valolta suojassa, että kameran tarkennus ja säädöt olisivat kohdallaan. Auringon kuvaaminen on siitä miellyttävää puuhastelua, että sen voi tehdä päivänvalossa ja lämpötilakin on yleensä aivan toista luokkaa kuin keskitalvella yösydännä, pakkasen paukkuessa nurkissa ja nipistellessä varpaita  J.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Venus, Mars ja Saturnus 7.4.2012

Uskon, että moni varmaan tietää lukuisia parempiakin lauantai-illan viettotapoja kuin seisoskella pihalla 8 asteen pakkasessa metsästämässä kuvia planeetoista. Minä nyt kuitenkin kuulun siihen kategoriaan, joka valitsi tuon jälkimmäisen viettotavan jälleen kerran. Taivas oli ollut koko kuluneen päivän erittäin kauniin kirkas, joten odotettavissa olisi myös kirkas ja kuulas yö. Siispä kaukoputki ulos ”jäähtymään” jo hyvissä ajoin. Huolellisen suuntauksen jälkeen noin puoli kymmeneltä illalla kohdistin Celestron merkkisen”valoämpärini” kohti kirkkaana loistavaa Venusta. Venuksesta saattoi heti havaita, että se on pikkuhiljaa siirtymässä selkeämpään sirppivaiheeseen. Edelliseen Venuksen kuvaan verrattuna myös kulmaläpimitta oli kasvanut selvästi. Imaging Sourcen ahmittua fotoneita ”kitusiinsa” riittävästi Venuksen osalta, osoitin putkelleni seuraavaksi kohteeksi Mars planeetan. Mars on sen verran kaukana meistä, että omalla (f20) kalustollani siitä ei kovin suurta kuvaa saa mutta vaikka seeing ei kaksinen ollutkaan niin joitain yksityiskohtia Marsistakin tarttui kameran kennolle. Viimeisenä kohteena päätin kuvata vielä Saturnusta, joka kotipihastani katsoen näyttäytyy vasta tuossa kahden aikoihin yöllä. Silloin se on meridiaanissa ja otollisimmillaan havaintopaikkani suhteen. Piinaavan odotuksen jälkeen sain vihdoinkin Saturnuksen piirtymään läppärini näytölle. Kuva läppärin näytöllä ”kuohui ja kiehui” harmittavasti ja tarkentaminen oli lähes mahdotonta. Seeing oli siis heikentynyt entisestään. Lukuisista yrityksistä huolimatta yksityiskohdat Saturnuksen osalta sai painaa unholaan. Kuvankäsittelyt läpi käynyt otos ei yksityiskohdilla paljon juhli mutta laitoin sen siitä huolimatta tänne Käenpesän-blogiini. Saturnus on oppositiossa 15.4, joten jos keli sallii niin silloin koittelen seuraavan kerran toivottavasti paremmalla onnella J. Kamerana Imaging Source DBK21 AU04.AS. 

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Venus, Jupiter ja Kuu 26.2 - 25.3.2012

Pitkin kuluvaa kevättä on päässyt nautiskelemaan Venuksen ja Jupiterin läheisestä esiintymisestä pimenevän läntisen taivaan osuudella. Myös Kuu on osallistunut aika-ajoin ”leikkiin”mukaan. Lähimmillään Venus ja Jupiter oli 14.3.2012 jolloin niiden etäisyys toisistaan oli vain 3 astetta. Kuun läpimittoina se vastaisi kuutta Kuun läpimittaa eli näkymältään hyvin lähellä täältä maasta katsoen. Pari kertaa myös Kuuta on päässyt ihastelemaan samalla kertaa Venuksen ja Jupiterin kanssa. Tuolloin on voinut vain todeta, että ”kolme kohdetta kerralla, kaikki on taivaan kannella” J
Venusta ja Jupiteria olen kuvannut myös Celestron CPC 1100 kaukoputkeni läpi. Venuksen kuvasta 6.3.2012 selviää hyvin sen silloinen vaihe ja samaan aikaan kuvatusta Jupiterista erottaa vielä hyvin sen pilvivyöhykkeet vaikka Jupiter ei enää loistakaan samoin kuin aiemmassa 23.10.2011 otetussa kuvassa, jolloin se oli lähellä oppositiovaihettaan.
Kameroina Canon EOS 450D sekä Imaging Source DBK21 AU04.AS.