Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Komeetta C/2023 A3 Tsuchinshan-ATLAS 15.10.2024

 

Komeetta C/2023 A3 Tsuchinshan-ATLAS Valkeakosken taivaalla

Eri tiedotusvälineistä ja avaruusalan julkaisuista olemme tässä jo taakse jääneen kesän jälkeen, saaneet lueskella useaankin otteeseen, jopa paljain silmin näkyvän komeetan ilmestymisestä ”Suomen muotoisen pilven” alle 10.10.2024 lähtien.

Kun sitten ”vuosisadan komeetaksi” tituleerattu C/2023 A3 Tsuchinshan-ATLAS mahdollisti ilmestymisensä 15.10.2024 Valkeakosken kohtalaisen kirkkaalle lännen ja lounaan väliselle hämärtyvälle iltataivaalle, niin olihan tuota tapahtumaa pakko minunkin yrittää tallentaa muistojen arkistoon.

Tuo kyseinen ilta valikoitui myös siksi, että 10.10.2024 jälkeen ”Valkeakosken muotoiset pilvet” ovat hallinneet taivasta totaalisen massiivisella voimalla eikä ”vanhaa taivasta” juurikaan ole näkynyt. Siksipä tuoksi illaksi ennustettu kirkas keli ajoi minutkin kameran kanssa läheisen kauppakeskuksen reunamille, sydän ja ajatus toivoa täynnä, että josko minäkin saisin sen kuvatuksi.  Kauppakeskuksen alueella toki valosaasteen määrä on toivottoman runsas, mutta näkyvyys tuolle mainitulle laskevan Auringon ja Komeetan ilmansuunnalla on lähes esteetön. Kameran ja jalustan ja kiikarin kera koitin sitten epätoivoisesti löytää kohdetta taivaalta. Soittelin vielä veljenpojankin paikalle ”bongailemaan” tuota ihmetystä. Siinä me sitten vilunväristysten ja kohmeisten sormiemme kanssa pyörittelimme päitämme löytääksemme tuon taivaskohteen. Aikamme etsittyämme ja illan hämärän lisäännyttyä sekä Arcturus-tähdestä suuntaa otettuamme löysimme kuin löysimmekin tuon kauniin komeetan pitkine pyrstöineen.


Onhan se aina upea tunne, kun tuollaisen harvinaisen ”herkun” saa ensimmäisen kerran kiikarin tai kameran näkökenttään ja vieläpä saa sen tallennetuksi digitaalisen bittiviidakon syövereihin esiteltäväksi niillekin, jotka eivät syystä tai toisesta sitä ole itse kyenneet näkemään. Kaikkinensa onnistunut ”bongausreissu” vaikka matkassa ollut kuvauskalusto olikin perin vaatimaton. Kuvaan tallentui myös häivähdys pallomaisesta tähtijoukosta Messier M5.

Negatiivikuva jossa häivähdys pallomaisesta Messier M5 tähtijoukosta

Ohessa muutama kuva erilaisilla polttoväleillä ja valotusajoilla, otettuna Canon EOS 90 D kameralla ja 18-135 f 1:3.5-5.6 objektiivilla.