Tervetuloa Käenpesän Observatorion astroblogiin.

Ajatuksenani on kerätä tänne kohdalleni osuneita tähtitieteeseen liittyneitä tapahtumia sekä tähtivalokuvia pienen kertomuksen saattamana.

Toivon, että nautit vierailustasi !






sunnuntai 12. elokuuta 2018

Osittainen Auringonpimennys 11.08.2018

Osittaisen Auringonpimennyksen kooste

Osittainen auringonpimennys Valkeakosken taivaalla sai minutkin jälleen kantamaan tähtitieteelliset ”aparaattini” pihalle tuulettumaan kauniin ja aurinkoisen taivaan alle.

Tällä kertaa ajatuksena olikin saada taltioiduksi tapahtuma alusta loppuun, jotta voisin jälleen tehdä koostekuvan tapahtuman etenemisestä.

Aurinko paistoikin täydeltä terältä koko kuvaussession ajan ja vasta kun pimennys oli jo päättynyt, pilvet valtasivat taivaan. Kerrankin oli onnea matkassa, sillä tavallisesti asia on juurikin päinvastoin pilvisyyden osalta. Vain kovat tuulenpuuskat välillä hieman häiritsivät tarkkaan suunnattuja kaukoputkia.

Kuvauskalustona jälleen Sky-Watcher HEQ5 ja Canon EOS 60Da.
Kuvia tuli ”napsituksi” n. 200kpl, joista 9kpl kelpuutin oheiseen koostekuvaan.
Koosteen kuvat aikajärjestyksessä vasemmalta alhaalta lähtien:

11:48, 11:50, 11:58, 12:06, keskellä 12:16 (maksimi), 12:25, 12:36, 12:44 ja 12:45.
 
 
               
                      "Aparaatit työn touhussa"
   
     "Livekuva" kameran näytöltä


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti